Ensiksikin haluan todeta, että pyhien isien esimerkki nostaa kantamaan taakkoinamme hengellistä kotiamme. Tässä kohdin minä totisesti haluaisin sanoa, että kutsumuksemme kannustaa kipuilemaan nuoria aikuisia ja tavoittamaan monia. Todettakoon myös, että terve oppi kiskoo rakastamaan diakonaattia. Totisesti!. Evankeliumien Q-lähteen perusteellakin voidaan todeta, että hengellinen palveluvirkamme kehoittaa luottamaan täyteyttä, mikä näin on aivan ilmeistä. Synoptisten evankeliumien perusteella voidaan myös sanoa, että karismaattisuus lunastaa tarkoittamaan isoavaa opetuslapseutta ja mitä Herra haluaa meille ilmoittaa.

Raamattu opettaa, että inhimillinen järkemme kiskoo kestämään hengellistä pääomaa. Meillä on lupa ajatella, että kristillisyys auttaa meitä kaikkia palvelemaan suruttomuuttamme. Mikä siis neuvoksi? Minusta ainoa oikea vaihtehto on, että omatuntomme edesauttaa mittaamaan kallista hunajan pisaraa ja tavoittamaan monia. Mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että kutsumuksemme vanhurskauttaa uskonyhteisöjä kätkemään lähimmäistemme hätää. Miksiköhän on niin, että uskonvanhurskautemme johtaa määrittelemään suruttomuuttamme ja näin minäkin sen mielelläni tahtoisin nähdä. Mikä siis neuvoksi? Minusta ainoa oikea vaihtehto on, että kristillinen arvomaailmamme vetää sinua uskomaan todeksi mittaamattomia aarteita, mitä olen aiemminkin sanonnut.

Meistähän voi usein tuntua siltä, että vanha Aatamimme tuo uskomaan johtajuutta. Sanassakin sanotaan toisaalta että meidän elämämme edesauttaa kaikkia määrittelemään viimeisiä aikoja, minkä olemme isiltämmekin oppineet. Mitä ajattelisit, jos perisynnillisyys innoittaa meitä kaikkia katsomaan seurakuntaa, sillä näin Jeesuskin tekisi. Siksitoiseksi synnintuntomme selventää rakastamaan toivottomuutta ja tavoittamaan monia. On myös joskus näinkin, että kuuliaisuus virvoittaa kipuilemaan isoavaa opetuslapseutta. Mieluisasti totean myös kristillisyys tuo mittaamaan lähtökohtia, mutta tämä ajatus ei ole ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Viime päivinä minusta on tuntunut siltä, että oma ristimme kalleuttaa rakastamaan kirkkoa. Mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että usko, toivo ja rakkaus kantaa meitä kaikkia tutkiskelemaan hengellistä pääomaa. Totisesti!. Suokoon Jumala, että kristillisyys saattaa uskonyhteisöjä näkemään hengellisillä silmillämme toivottomuutta, minkä olemme isiltämmekin oppineet. Yhtä kaikki uskonvanhurskautemme vie meitä kaikkia tarkoittamaan seurakuntaamme, mikä on totta nyt ja aina. Varsinaisesti pelastusvarmuutemme vanhurskauttaa löytämään täyteyttä, minkä toivottavasti muistat vielä täältä lähdettyäsikin. Nähdäkseni kristilliset perusarvot edesauttaa meitä kaikkia oppimaan omaatuntoamme, aamen.

Kauniiksi lopuksi haluaisin todeta vielä, että velvollisuutemme kylvää ammentamaan hengellistä sotisopaamme. On oikeastaan aika merkillistä, että salattu Jumala kumpuaa palvelemaan lapseutta ja näin on myös meidän hengellisessä elämässämme. Vieläpä Jeesuksen julistus kumpuaa tekemään rikkonaisuutta, mistä olemmehan kaikki samaa mieltä.

Kirjoita teksti uudestaan


Mobiilikirkkoon


Translate: